Huomenta, hyvää jouluaamua.
On se aamu, jolloin meikäläinen menee seitsemäksi töihin. Se on vuoden ainut aamu, jolloin menen seitsemäksi.
Päässen töistä puolen päivän seutuvilla. Pidetään perinteinen joulukirkko tässä lähellä kohta, kymmeneltä messu keskustassa.
Jos joku luulee, että meikäläisillä on kiire jouluna, hän erehtyy.
Kaksi tilaisuutta, kestoltaan 1-1,5 tuntia. Sitä ei voi kutsua kiireeksi. Tällä kertaa kaikki on harjoiteltua, oli viikolla aikaa, ja loman jälkeen olen hyvässä iskussa. Jos joskus on kiire, niin yleensä keskiviikkoisin tai torstaisin syys- tai kevätkaudella. Silloin voi olla niin sanottu kiire. Joskus kesälauantaisi voi olla kiire muistotilaisuudesta häihin tai päinvastoin, jos on 25-40 km matkaa. Joskus tulee sunnuntaisin kiire. Kerran myöhästyin pitkäksi venähtäneen konfirmaation jälkeen seuraavasta jumalanpalveluksesta. Ratkaisimme asian niin, ettemme enää laita konfirmaation jälkeen kahden tunnin päästä seuraavaa tilaisuutta. Ja sillä kertaa siten, että pappi johti jumalanpalveluksen aluksi virrenveisuuta.
Tänään mylvin virsiä, soitan Haapasaloa ja Bachia, laulan Bortjanskia ja Händeliä.
Hyvää joulupäivän aamua kaikille!
0 painavaa sanaa:
Lähetä kommentti