perjantai, 20. tammikuuta 2012

Millä perusteella valitset?

Me suomalaiset teemme kollektiivisesti päätöksen seuraavasta valtionpäämiehestä lähiaikoina.


Eilisiltana, uuden kolmekymmentäkaksituumaisen television innoittamana, istahdin minäkin katsomaan vaalikeskustelua. Mikäs, kyllähän ne keskustella osasivat. Sinänsä jokainen ehdokkaista taitaisi hommasta selvitä, moni olla hyväkin.

Rupesin miettimään, millä perusteella ihmiset valitsevat. Koska valinta on vapailla vaaleilla, kaikki perusteet ovat varmaan yhtä hyviä.

Otetaan ensiksi vanhat ja koetellut perusteet.

1. Varmaankin osa valitsee puolueuskon perusteella. Kun on koko ikä tullut solisalirattia, lehmänrieskaa tai koti-uskonto-isänmaata äänestettyä, niin äänestetään nytkin. Ihan hyvä.

2. Osa valitsee varmasti kielitaustan perusteella, antaen äänensä omaa äidinkieltään pääkielenään puhuvalle. Sekin on aivan mainio peruste valinnalle.

3. Jollakin on varmaan valintaperusteena se, että on seurannut asioita pitkään, ja hän punnitsee ehdokkaan menneitä tekemisiä ja nykyisiä lupauksia, tehden päätöksen sillä perusteella. Kerrassaan erinomainen peruste on tämä.

Sitten nämä uudemmat konstit.

4. Tiedonvälitys ja erilaiset tutkimukset ovat muutaman menneen vuosikymmenen aikana antaneet meille tietoa siitä, kuka johtaa tällä hetkellä galluppeja, ja mikä on kannatuksen muutos. Se, että onko tämä tapa vaikuttamassa kenenkään valintaan, lienee kiistanalainen kysymys. Luulen noin henkilökohtaisesti, että kyllä se jotenkin vaikuttaa.

5. Tietotekniikka puolestaan tarjoaa matemaattisesti eksaktin tavan tehdä valinta. Otetaan joukko monivalintatehtäviä tietokoneohjelmalle syötettynä , ja ehdokkaat vastaavat niihin. Sitten äänestäjäkandidaatti käyttää samaa ohjelmaa, ja tietokone laskee osumatarkkuudet ja voilá, löydät ehdokkaan, joka yksinkertaistetusti ajattelee asioista osapuilleen samoin kuin sinäkin. Kyllä nämäkin varmaan vaikuttavat, joskin tervettä epäluuloa tätä tapaa kohtaan tuntuisi ainakin näillä seuduilla esiintyvän.

Vaalitilaisuudet ovat luku sinänsä. En usko, että ne sinänsä hirveästi vaikuttavat - voin olla väärässäkin, eipä silti. Enimmäkseen vaalitilaisuudet ovat puolueuskovaisten heiniä, he menevät niihin tilaisuuksiin, joissa oma ehdokas on esillä. En ole koskaan ollut tällaisissa poliittisissa seuratilaisuuksissa, voisi olla jännä kokemus. Vai olisiko sittenkään, kun ei tuo politiikka tunnu oikein olevan niin sanotusti mun juttuni.

Rehellisesti sanottuna minua hävettäisi mennä mihinkään tällaisiin seuroihin, kun minua sitten saatettaisiin luulla joko demariksi, kepulaiseksi tai jopa kokoomuslaiseksi. Tai jonkin muun puolueen kannattajaksi. Puolueet ovat kaikki varmasti hyviä, osa jopa mainioita, ja on hyvä, että niihin liittyy ja niissä toimii ihmisiä.

Kysymyshän on ihmisen ominaislaadusta. Joku on semmoinen osallistuva, joka haluaa olla mukana päättämässä ja vaikuttaa asioihin. Semmoisen ihmisen täytyy varmaan kestää kaikenlaista painetta hyvin, mitä näkyvämpi on, sitä enemmän täytyy kestää. Ei ainakaan minun käy Kataista tai Urpilaista kateeksi! Nuoria ihmisiä ovat, Kataisella vissiin lapsiakin, ja kieli vyön alla maailmalla täytyy hypätä. Olikohan se joku ruotsalainen poliittinen draamasarja, jossa pääministeriä esittänyt sanoi: "jos on lahjoja tälle alalle, on myös velvollisuus. (har man talent för den här, har man också en plikt)".

Minä istun mieluummin keinutuolissa (täkäläisellä murteella valettelijam paikal) kissa sylissä, jos ei veisuu-, soitto-, kuoro- tai kokoushommia satu juuri samalla kertaa olemaan, eikä sellonsoitto tai lukeminen tai television katselu juuri sillä kertaa huvita. Myös hiihtämässä on mukava käydä. Ja käyn minä sitten äänestämässäkin.

4 painavaa sanaa:

Sanna kirjoitti...

Mulla ei ole mitään muuta perustetta äänestämiselle, kun "vähiten huono vaihtoehto". Nyt puuttuu sellaset karismaattiset ehdokkaat tyystin - sellaset, joiden voitosta voi olla varma. Halonen oli sellainen, samoin Koivisto, mutta Ahtisaarella olis ollu tiukka paikka, jos vastaehdokas olis ollu joku muu kuin Esko Aho. Ja jos olen nyt väärässä näin muistaessani, se suotakoon mulle anteeksi, kun en niin ole näihin perehtynyt...

Sattuvasti sanavahvistuskin on "houre".

Äijä kirjoitti...

Heh, joskus vastaehdokas tosiaan ratkaisee :)

Murphy kirjoitti...

Niin.

Anteeksi Äijä mutta olen ns.liikkuva äänestäjä ja äänestän intitution mukaan.

Vihreät ovat aiheuttaneet minulle ja sinulle kaikenlaista turhaa rahanmenoa. Sähkön ja dieselin hinnannousu ei vaikuta ilmastomuutokseen + sitä sun tätä mutta maksettava meidän on.

Lisäksi tuo Venäjällä oleva lannoitetehdas on sellainen saastuttaja jotta meidän veromme voisi poistaa jolloin sinne saataisiin sillä rahalla puhdistuslaitos.

Eli aion äänestää Pekka Haavistoa vaikka hän on homo. Hän ei ole ryvettynyt poliitikko ja vaatii melkomoista suoraselkäisyyttä tulla kaapista ulos, ehkä hän olisi parempi vastavoima toisella kierroksella Ninistölle kuin kukaan muu.

Niinistö on saletissa ja nyt tarvitaan vain pelin politiikkaa. Niinistö on jämäkkä ja tarkka talousmies mutta hieman oudoksuttaa nuo hänen sidonnaisuutensa rahaeliittiin. Joka tapauksessa hänestä tullenee pressa, olin minä mieltä tahansa.

Ollenen Krabilla kun Pressa valitaan, joten katselen sen rantahietikolta teidän (Mr&Mrs Äijä) jalanjälkiä ja ehkä jopa kuviakin panen sieltä tulemaan.

Kaikkea hyvää sinulle ja kirjaprojektillesi.

Äijä kirjoitti...

Heh, Murphy, loistavaa.
Ensinnäkin tuo liikkuvan äänestäjän määrittely, sehän on mitä puhtaimmin demokratian hengen mukaista.

Ja tietenkin Krabi on loistava. Jos satut Koh Lantalla liikkumaan, käypä siellä saaret eteläpäässä tutkimassa niitä hiljaisia rantoja. Myös Jungle Bar on näkemisen arvoinen, ja polku vesiputoukselle halki viidakon. Siellä voi nähdä vaikka ihan villejä gibboneita!

Pitääkin pitkästä aikaa katsoa Thaimaan kuvat!